Sanojen takana, musiikin reunalla

olen piirtänyt itseeni niin monet merkit
iholle veistetyt päivämäärät
huolellisesti puhkotut heleät kuvat silti
sivuuttanut ne totuudet jotka minun piti muistaa
halusin kaivertaa kiveen sen joka tiesin olevani etteivät
hetket muuttaisi minua sanat ja niiden kaiut kuluttaisi
hauraaksi ohueksi sitä miksi tahdoin tulla
vaan tässä kun seison tuuli
puhaltaa lävitseni soittelee hopealankoja seittejä
niistäkö minä itseni kudon
puran
kudon

Linkitä tähän minulle jokin kappale, jonka jollain tapaa koet liittyvän minuun. Älä selittele valintaasi, lisää vain kappale kommentteihin. Lisää sen jälkeen omaan tilapäivitykseesi tämä teksti ja katso mitä kaverisi sinulle laulaisivat!

Itse valitsisin tänään varmaankin jotain tuutulaulua, esimerkiksi CMX:n Langenneen valon.

jos sinä menet mitä minulle jää pysyviä asioita
ei ole minä
olen tiennyt nimesi jo pienestä katsonut pimeyteen
sisartesi kylmää loistoa hengitys hohtaen
pakkasessa tuhatvuotisten holviesi korkeus on
hiipunut se sammuu huomenna tai ehkä eilen ja minä
odotan odotan sydän syrjällään että yö
tulvahtaa läpi maailmanlopun valoa tuhon
säkenöivää majesteettisuutta sinun
kruunusi sinun miekkasi ovat rautaa ja
raskaita alkuaineita viestinä kuvaamattomien
etäisyyksien takaa
hautajaislahjoja minulle sinulta joka
koet väkivaltaisen lopun revit itsesi
kappaleiksi tulta kukkivassa kauneimmassa hetkessä

tämä syyllisyystrippi ei pääty
hyvin voisi haudata päänsä hiekkaan
kivilohkareiden raskaaseen turvaan vaan
kuka vierittäisi ne sitten sivuun sinäkö
mustarastas voi surusilmäinen
mykkä lintureppana kun et
jaksa tehdä sitä vähää minkä voisit
temmata tuota kauheaa lapiota kädestä ja läpsiä sillä
vähän järkeä harmaantuneeseen päähän

nousen marraskuun alun jäisiä portaita kotiovea kohti
ne ovat ikuisen vuoren kivikylki polku
tuulen pyyhkimälle huipulle jonka tyyneyttä
ei voi saavuttaa on seisahduttava
koko väsynyt olemus levällään olkalaukku auki repsottaen
kaikkivoipaan hohteeseen sillä
kuu
äiti
lempeä valtiatar katsoo
tätä keskeneräistä vaellusta vaeltajaa minä
nenä valuen ja kauppakassit kädessä minä
seison ja jos tämä on apofeniaa merkitysten äkillistä ilmaantumista
päivien kudokseen kuvioita joita ei
ehkä edes ole
minä silti kumarran pääni ja kiitän

tulet palavat syvyyksissä tänä
yönä niiden ympäri käy kauhea tanssi
roihunlyömät varjot paljastavat kätkevät
naamioita irvistyksiä
lyhdynkantajien sekalainen saattue on
laskettu irti tämän maailman teille ja
kuu kulkee sahalaitavuorten yllä
ilkkuvan vanhan naisen naama hänen
murtuneet hampaansa syövät kaiken valon
polulla kohti vuoden häntäpäätä
silti
onko lopulta pahempi että turut ja torit
kuhisevat haisevia pikkupiruja kuin
jos siellä ei olisi ketään

on niitä jotka kulkevat mustilla piikkikoroilla
tyköistuvissa nahkatakeissaan pitkät
hiukset huoliteltuina aina ikuisesti he ovat
nimeltään Milla tai Katri
ja niitä toisia jotka eivät muista mitä
milloinkin on päällä heillä
on kaikilla pipo siinä ehkä tupsu
sama lyhyt nimi sen
ensimmäinen kirjain on Ä
ja jos minulla ei koskaan ollut korkosaappaita
joilla olisin osannut kävellä miksi
jokainen kannan kopautus kadulla on
kivi minun suussani
irti lohjennut pala nimeni pohjassa

Kellarissa on taas vaatekoita. Voi ällötys. Vaikka olin mielestäni pakannut takit hyvin muoveihin, jostain raosta niihin on taas päässyt tuholaisia. Ahdistaa; mietin pitääkö minun heittää 6 kpl kirpputorilta aikoinaan hankittua ihanaa talvitakkiani pois, vai voinko luottaa siihen, että saunotus hävittää jälleen hyönteiset, kuten keväällä teki. Ikävintä olisi, jos se epäonnistuisi ja takit saastuttaisivat tänä syksynä ostamani takitkin. Varsinkin se oranssi, jonka saan huomenna ompelijan kavennuksesta, on ihan liian kiva iljettävien toukkien louskuleukoihin.

minä olen tullut kotiin kivimassojen
alle äitieni korkeisiin holvistoihin joissa
harras pimeys toistaa heidän nimiään
täällä stalagmiitit peilaavat itseään mustissa
lammissa silmättömät kelmeät kalat vesiliskot
ornamentteina vääntyneissä seinissä
kurottavat pitkät kielet kasvojani kohti enkä
minä ole ollut täällä koskaan enkä
minä ole koskaan ollut muualla siellä
missä sisarten sileät
joutsenenvalkeat käsivarret vaaleat
silkkiset häpykarvat siroissa
säärissä tuskin karvaakaan
kukaan ei pörröttänyt karkeaa tummaa lapsenpäätä
jonka suusta tuli vain vaikeita sanoja minä
rakastin vain kiviä kiiltäviä kalliita niihin
minä kahlaan täällä luolien hämärissä vaivun
kultaan ja hopeaan ja pronssikäätyjen helkkeeseen
istun omieni saleissa aarrekeon huipulla ja
tulet palavat roihuna
viini on verta on viiniä minun
maljani on täynnä yötä

jokin puhuu minua
maisema sanoo nimeni
toistelee kuuron lailla ei
vastaa ei käännä kasvojaan minuun
huhuilen haparoin
en itsekään tavoita itseäni
kohottelen kädentynkiä pilvien riippuviin mietteisiin
hämärtyy tihuuttaa
kesken jäänyttä kieltä

Havaitsin aamun lehdestä, notta Kirjamessut ovat taas täällä ja lähdin sinne ilomielin piristämään työmatkalesken viikkoani. Lapsonen viihtyi kantorepussa kohtalaisesti ja muutenkin oli suhteellisen antoisaa. Törmäsin mm. kymmenen vuoden takaiseen lukion englanninopettajaani, joka tunnisti minut oikopäätä. Miten ihmeessä? Olen ainakin omasta mielestäni muuttunut sittemmin koko lailla, ja opettajilla nyt noita oppilaita riittää. Lisäksi norkoilin A.W.Yrjänän esiintymisten äärellä ja poimin O:lle ihan oman nimmarin (erinäisten sähläysten takia se on osoitettu nyt paitsi pojan omalle nimelle, myös Hiramille. Höm). Pitänee puhua joulupukille miehen päiväkirjasta ja orkesterin kuuluisahkon kysymyspalstan kokoomateoksesta. Sitten kuuntelin illalla issekseni Talvikuninkaan päästä päähän. Se ei ole menettänyt tehoaan vähääkään ja vieläkin täräjää koko sydänala.

että jossakin täällä seinien hirveydessä
on ovi sen siniset kamanat ja kahva talvitammesta että
jossakin näiden päivien lopussa tähdet
kulkevat vakaita ratojansa
että vaikken minä löydä täältä pois ne
ovat siellä jonkun toisen saada omakseen ja
jäädä niiden turviin

Minä olen puupuhallin sinun huultesi soittaa
Anna henkesi värähdellä minussa
Olen avoinna sinulle, heläjän ja soin
Rintani on valoisa sileäsyinen kammio
Siellä sinä kaiut

Ole sinä minulle kielisoitin
Vavahda kosketuksestani
Anna minun tuntea sormenpäideni alla
elävä, karhea sävel


------------
Tämä on joitakin vuosia vanha ja aivan erityinen.

Olin viikonloppuna Työväenopiston pehmolelukurssilla. Siihen nähden, etten juurikaan osaa ommella kaavoista tai muutenkaan, olen ihan tyytyväinen näihin kavereihin. (Ovat siis kettu ja kenguru, jollei se kuvasta ilmene. Kengurun korvat eivät oikeasti seiso noin terhakasti, vaan lurpattavat joko silmillä tai takaraivoa pitkin. Kettu on vielä kuononpäätä ja silmiä vajaa). Sain tietenkin myös kaavat mukaan, joten ehkäpä noita voisi joskus (eläkkeellä?) tehdä lisääkin. Muissa uutisissa lapsi on sekä flunssassa, tekee hampaita (kaksi on jo ilmoilla), potee eroahdistusta että kieltäytyy syömästä kunnolla. Yöt ovat sen mukaisia ja päivät vähän väsyneitä.

ajattomia ne joita ei pienenä kastettu kantapäästä roikottaen
upoksiin vuosilukujen kirkkauteen
päivämäärien kiirehtivään vuohon
raskauttamattomin perhosjaloin ne
tanssivat loputtomasti virtaavat kultaiset kesät
sinikellot koivunlehdet meillä
muilla sekunneista minuuteista kirjaillut jalkapohjat
säälimätön tikittävä poljento eikä
yhtä ainoaa astinkiveä
nousta hetkien kuohusta rannalle

Missä myydään kauniita naisten yöpaitoja kohtuuhinnalla? Tai kohtuuttomallakaan? Kävin lähiostarin eilen läpi ja löysin vain valmiiksi kulahtaneita paituleita ressunkuvilla, telttamaisia flanellikaapuja ja teinityttöjen poikaystävien silmäniloksi tarkoitettuja läpikuultavia harsohiluja. Tahtoisin uuden satiinipyjaman vanhan tilalle ja jonkun toppi+housut-viritelmän, jonka kehtaisi pukea ylleen myös valot päällä. Ehkä niitä myydään vain joulun alla.

Olen joutessani saanut lyhyen ajan sisällä tehtyä 3,5 kpl neulakinnas-ranteenlämmittimiä ja vielä lisää pitäisi nähtävästi sutaista kasaan, sillä kaupallinen liukuvärjätty lanka olikin kerästä toiseen niin epätasaisen väristä, että noista ei näytä tulevan pareja ollenkaan. Ehkä voisin yrittää niillä uutta vaihtokauppaa Noisy Plumen kanssa; edellisestä (virkatusta hartiahuivista) sain hyppysiini tämän suloisuuden. Se nimi on Paperilyhty ja se valaisee pimeneviä iltoja nimensä mukaisesti.

minä olen se keskimmäinen joka
mittaa vaaksan kyynärän eliniän verran ja
sanoo "tästä poikki"
isosisar leikkaa
pikkusisar jatkaa kehräämistään aina aina
tuolla kehien laidalla jossakin
Nemesis hupsu huimapäinen likka
touhottaa sinne tänne
alati tulossa ja menossa
ihmekös se pysyy noin sorjana
jalathan sillä kuluvat lyhyiksi
mutta saisi viedä narttulaumansa muualle
louskuttavat erinyit
mitä virkaa niillä on kun
me kolme jaamme synnyt elot loput
kullekin ansionsa mukaan se
on mikä on ja
turha mennä kuolevaisten toisillensa
suomaan vajavaista oikeutta

Tämä minun olisi pitänyt kirjoittaa viime torstaina, mutta se ei tahtonut silloin tulla kirjoitetuksi. Ja ehkä konteksti olisi ollut liian vaikea tunnistaa Runotorstaita ajatellen.
---------------

vuoden viime henkäys on kaunis
riemukaskin
kultapoika menee laulaen kuolemaansa
uhmaten kiittäen
takaisin äitinsä tummaan syliin
loppuvuoden kuu katkeroituu kaiken yllä
harottavat luudanvarvut
harventuneet raudanharmaat hapset
ja jos näiden silmieni ankaruudessa jokin
kimaltaa se
on kirkasta jäätä

harakka nyhtää itseltään siipisulat pyrstösulat
nokassa verta ja höyhentuppuraa
tyhmä lintu antaa lentokykynsäkin saadakseen
uuden kiiltävän korun seuraavaksi käy
poikasensa sulkiin
korukeko kasvaa
sortuu kohoaa ylemmäs pohjimmaiset
helyt murenevat muuttuvat
takaisin kuiviksi lehdiksi
harakka nyhtää
nokassa verta ja kitkerää häpeää
aarteeni sitoo minut multaan
en enää yllä tähtiin
kuuhun

päivä ja yö tasajalkaa
käsikkäin samaan suuntaan
mustat kasvot valkeat kasvot ja
välissä kärhet kultalangat
kettingit taivaanvahvuuden juurakot
kun syksyn laella katsoo eteen taakse
näkee pyöränkehän kaartuvan kaukaisuuteen
istuin on kiikkerä
edessä pimenee
kädessä voi puristaa siemenkotaa
sen sisällä valo nukkuu pitkää unta

-------------------------------
Eilen oli Mabon, keräsin kuivia lehtiä, tammenterhoja ja ruusunmarjoja läksiäislahjaksi.