Sanojen takana, musiikin reunalla

Taas on kirjapsykoosi, enkä edes kehtaa sanoa, mihin sarjaan tällä hetkellä. Ja millaiset päähenkilöt siinä on (paitsi että toinen on ammatiltaan kiduttaja ja toinen tykkää kivusta. Sic!). Nipin napin edes genreä, mutta pienkustantamon julkaisuksi kerrankin kielellisesti näpsäkkä ja vailla mitään vaivaannuttavaa kömpelyyttä, sen paremmin juonenkuljetuksessa kuin, varsinkaan, hahmoissa. Aina välillä tulee pohdittua, mitä yhteistä niillä kirjoilla on, joihin koukutun niin pahasti, että unohdun ajatuksiini kesken arkiaskareiden. Tuijotan tyhjyyteen leikkipuistossa ja hellan ääressä ja vastaan puheeseen myöhään tai en lainkaan. Ainakin hullaantuminen, hyvin kirjoitettujen henkilöiden välille syntyvä hengästyttävä jännite. Gets me every time. (No hyvä on, mielellään myös jotain konkreettisia seuraamuksia). Tätä sarjaa on onneksi vielä viisi kirjaa jäljellä, joista pari seuraavaa jo matkalla. Sillä välin yritän immersoitua (hih hih) Miévillen Embassytowniin, mikä vaikuttaa onneksi riittävän hyvältä sijaistoiminnolta (ja lisäksi siinä on se etu, että sitä voi lukea punastelematta esim. työmatkalla lentokoneessa, toisin kuin eräitäkin opuksia, joita hyllyssä odottaa. Voi hyvä tavaton, millaisia kansia jotkut tiettyyn tyylilajiin keskittyvät kustantamot kirjoihinsa painavat).