?

Log in

No account? Create an account

Sanojen takana, musiikin reunalla

Recent Entries

lachesis80

kuuluminen2

View

Navigation

Skipped Back 10

May 18th, 2016

Runotorstai: Sävy

Share
lyyristely
katsoa ruusunpunaisten lasien läpi
tarkoittaa
veren korkeaa oksitosiinimäärää
nähdä punaista
tarkoittaa
että testosteronia on liikaa

vaikka tietäisi nämä biokemialliset totuudet
kahleiksi rationaalisen ajattelun ranteissa
ei avainta ole
ei sitä ole kellään
mieli on onneton koodinpätkä
iäti jähmeän lihan vanki

January 20th, 2014

(no subject)

Share
kuuluminen2
minusta valuu pieninä puroina
se mikä oli kauneinta ja eniten totta
helmiäishohtavina eteerisen höyryn pisaroina
niistä siisteistä sileäreunaisista rei'istä
jotka itse huolella itseeni puhkoin.
jokaisella reiällä tuhoisa nimensä:
maine ja kunnia ja vallantavoittelu;
purot jo käyneet nimettömiksi
sokeutuneille silmilleni.
minä en näe enää
ajan ja paikan yli
minä en kuule enää
huilujen huhuilua rumpujen kevyttä poljentoa
olevaisen maailman kynnyspuilla.
haudattakoon minut näihin päiviini
näihin yksinkertaisiin eläimen iloihini
sortuneen hopeakaivoksen hiekkaan.

December 20th, 2013

Tähän vuodenaikaan

Share
kuuluminen2
Tähän vuodenaikaan täällä on tapana
tehdä huolellisia listoja lahjoista ja tarjottavista
lavastaa perinteisen käsikirjoituksen mukaisesti
tämä rituaalinomainen näytelmämme

Kellarista kuusenpallot
ikkunoihin kyntteliköt
pöydässä kalat ja kinkut ja laatikot
kuusen alla tavaravuoret

Kullakin on naamionsa
roolivaatteet vuorosanat
joita menneet sukupolvet
kuiskailevat kulisseista

Entä jos parrasvalot äkkiä sammuvat?
Luovummeko silloin koreasta rekvisiitasta
vedämme esiripun näyttämön eteen
kulkueena nousemme katsomon portaita
lämpiön ovesta pakkasyöhön
kullakin rinnassa sanaton odotus

Silloin yllämme hohtaa mittaamaton taivas
silloin me kaikki puhkeamme lauluun

Mitä sinä laulat?
Mitä minä laulan?
Mitä me laulamme pyhimmässä yössä?

Meidän äänemme soivat yhtenä sävelenä
aikakausien holvatussa äärettömyydessä
anovat alas korkeuksista
kutsuvat esiin keskitalven haudasta

Kajastuksen
Kipinän
Kukistumattoman valon.

November 1st, 2013

Samhain

Share
lyyristely
tämä on laulu pelosta
siitä että minä joudun jättämään nämä kirkkaat päivät
kun kaikki on vielä aivan kesken
jos olen joskus luullut olevani
ensisijaisesti Hekaten oma
en silti tätä halunnut osakseni
luulin olevani viikate enkä viljaa

välillä minua puistattavat mustien lintujen kaaret taivaalla
välillä puut helisyttävät viimeisiä keltaisia lehtiä kuin kolikoita
jotka laitetaan varoen kuolleiden silmiin

minulla on varjo vasemmassa kädessä
sisuksissa mustunut märkivä kohta
minä luulin että aikaa olisi enemmän
minä luulin että minulla on kaikki maailman tunnit
niin kai kaikki luulevat
jotka lopulta lasketaan marraskuun multaan

tänään katselen korujani perintöä jakaen
kurkussa puristaa pieni sammunut sävel
en menisi vielä
tästä ovesta kylmään
sairaalahuoneiden steriiliin apeuteen

tavallisena iltana askelet vajottavat
varoittamatta valottomaan syvyyteen
minä en kestä ajatella niiden kasvoja
jotka jäävät tänne minun jälkeeni

August 2nd, 2013

vapaustaistelijoiden ilot

Share
lyyristely
tänään minulle tuotti iloa se että
sain postissa kauniin korun ja
tein kuusi rasiallista makaronilaatikkoa pakkaseen.
seisoin keittiössä ja aloin miettiä
mistähän mahtavat iloita
vapaustaistelijat
huippumuusikot
katastrofialueiden sankarilääkärit?
miten tämä oleminen
on yhtäkkiä näin viheliäisen pientä
enkö minä ole tuntenut tähtien nimet ja
katsonut palvoen niiden syvyyksiin
armahtakoon minua lopulta dementia
joka piilottaa näkyviltä minun
kaikkien tekemisteni mieltäkääntävän vähäpätöisyyden
ja sen kuinka helppoa on jättää pysähtymättä
yhdenkään syyskesän siemenkodan ääreen
kuuntelemaan lopullisten totuuksien kuivaa rahinaa.

minä luulin pelkällä tahdonvoimalla
tulevani joksikin oleelliseksi
sen sijaan tässä mukavasti sisustetussa pesässä
asuu jokin pehmeä eläin joka ei
juuri muista olleensa koskaan mitään muuta.

June 22nd, 2013

Apilat ja kurjenpolvet

Share
lyyristely
en voinut katsoa suoraan
päivän kirkkautta korkeassa lakipisteessään;
vuoden olen laukannut milloin
minkäkin räikeän epäjumalan ratsuna.
sivusilmällä katson
vaivihkaa kuuntelen kaikuja järven yli
valo seisoo liekehtivänä kaiken keskellä
välähtää vaskikäärmeen kyljestä
yhden metallinhohtoisen katoavan hetken
mutta minä rohkenen puhua siitä
vasta nyt seuraavana päivänä kun
ikkunalasien välissä on jonkin korennon
kuivuneet suonikkaat siivet
eilen pitelin elävää perhosta sormissani:
aika piirtää himmeinä kaartuvia kehiään
aluttomia loputtomia ymmyrkäisiä ja
keskikesän härkälintu kumartaa päätään veteen
apilat ja kurjenpolvet
heleinä kuin hajahapset neidot

June 6th, 2013

(no subject)

Share
lyyristely
minä saan hupini
käsinkosketeltavien asioiden kauneudesta
ja erityisesti niiden hankkimisesta omakseni.
mikään kukka ei niin soma etteikö
se olisi somempi hopeasta taottuna.
minun on vaikea saada otetta mistään
ylevämmistä kauneuden lajeista;
lapsen naurua en saa purkkiin enkä voi
ripustaa kaulaani onnistumisen hetkiä minua
viehättää aina eniten se minkä puen
päälleni koristautuakseni
minä mittaan asioita vain niiden painon ja tekstuurin mukaan.

uskonnot ja filosofiat heristävät askeettista sormea
maallisiin riemuihin ripustautujille;
puupalttoossa on vähänlaisesti taskuja mutta
rakennettakoon minulle rovio silkistä ja hopeasta
jos en ole yrityksistä huolimatta onnistunut
tukehtumaan niiden röykkiöihin sitä ennen.

May 16th, 2013

Alikulun portaissa

Share
kuuluminen2
alikulun portaissa lasinpalat kiiltävät
siruista siinneet kirkkaat kuoriaiset
unohtuneet öisistä retkueistaan
töihintulijoiden silmien eteen.
me viskaamme menemään
särkyneet tarpeettomat
aavistamatta niiden heräävän
hämärän tullessa hilpeään eloon.
sammuva valo puhaltaa hengen
karkkipaperiperhosten rypistyneisiin siipiin
pullonkorkkisiirat
tulitikkulukit
tanssivat varastetun kuhisevan hetken.

onko lohduttominta että kaikki kerran loppuu
onko lohdullisinta että mitään ei jää
tornitaloinemme moottoriteinemme
me uskomme olevamme niin merkityksellisiä
mihin katuojaan kenetkin jätettiin nykimään
kuka aamulla meidät lakaisee pois

March 25th, 2013

(no subject)

Share
lyyristely
aika aikaansa kutakin
sanoi eräskin agraariajan hyötyeläin;
mutta mitä sanon minä joka olen kasannut
käteni täyteen kiviä ja halkoja?
kynä on pudonnut ojanpenkalle
unohtuneita kuukausia sitten.
kevätpäivänä en malttanut tasaantua
mutta korven sylissä jäätynyt puro
kuului puhuvan vaimealla äänellä
sanoja jotka tunsin joskus

December 2nd, 2012

Jos minä uskoisin

Share
lyyristely
Jos minä uskoisin näihin juttuihin
eniten uskoisin enkeleihin
ankariin hohtavasiipisiin.

Silloin minä aivan sattumalta eräänä iltana
itse asiassa aika myöhäänkin
tilaisin vielä yhden ja istuisin ikkunan viereen
katsoisin yöhön viskin samentamin silmin
Natriumlamppujen elottomassa valossa näkisin että

siinä kaupunginosassa oli stevareita yöllä ulkona
vartioimassa narkkareita ja prostituoituja
ja mitä nyt sekalaista seurakuntaa ostarin kulmalla notkui
väkeä tuli ja meni kassit kourassa
huojuen ja aineissa kaikki tyynni

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi
joku vanha nuhruinen tyyppi ja se
poimi taskustaan huuliharpun
pisti soitoksi, ei erityisen hyvin ja
epävireessäkin se rauta taisi olla
Yksi pummi pysähtyi huuruissaan ja toljotti hetken

Kohta siihen virttynyt mamma
pitkä takkuinen tukka ja takissa reikiä
pienellä huilulla rupesi komppaamaan
Kummaa porukkaa mutta onhan näitä
Sekava avohoitopotilas joukon jatkoksi
kirkasäänisellä trumpetillaan
sehän vetikin ihan hyvin

Kun myöhäinen koiranulkoiluttaja
kaivoi jonkun hemmetin pasuunan
kulahtaneen trenssinsä kainalosta
liimanhaistelijat nostivat naamansa pusseista
ja minäkin astuin baarista ulos

Yksi kerrallaan niitä tuli
vanhat fabut ja pipopääteinit
jokaisella joku torvi tai töristin
äkkiarvaamatta niitä oli siinä kymmenittäin
jestas kuinka valo osui niihin
häikäisi ihan ja pelästytti kaikki
kioskinpitäjät ja känniläiset ja kärttyiset taksikuskit
panivat hämmästyksestä polvilleen sen joukon edessä
Valkoiset vaatteet niillä oli
ja silmissä ylimaallinen valo

”Älkää peljätkö” ja
”Kunnia korkeuksissa”
Rivistöittäin ja kerroksittain maasta taivaaseen asti
enkeleitä valkoisissaan:
sitä torvien pauhua ja kuorolaulua jossa kuului
epäinhimillinen pakahduttava riemu
Minä en ole koskaan nähnyt
mitään niin kaunista
Minä en ole koskaan nähnyt
mitään niin kauhistuttavaa

Kun se oli loppunut
vähin äänin ne panivat pillit pussiin
vetivät takkia päälle ja kävelivät pois
Katu oli tyhjä
Me räpytimme silmiämme
”Mitvit...” sanoi stevareista isoin
Sitten me lähdimme kertomaan.
Powered by LiveJournal.com